
Akatemian miesten joukkue matkustaa Lassen Ajokoulutuksen kyyditsemänä huomenna GBKn vieraaksi Kokkolan Keskuskentälle. Ottelua isännöivä GBK lähtee otteluun sarjan sijalta 7.
25 pistettä kerännyt GBK taistelee vielä nousukarsintapaikasta, joka on ainoastaan kahden pisteen päässä. Joukkue on pelannut kuudessa edellisessä pelissä saldolla 4 tasapeliä ja 2 tappiota(1-1 Hercules, 0-2 OTP, 2-2 Kraft, 1-1 ViFK, 1-1 RoPS, 1-5 FCV) joten hieman paremmalla onnella joukkue olisi sarjassa selkeästi korkeammalla. Joukkueen runko on kokenut, joita sittemmin täydentää nuoremman sukupolven pelaajia. Maalintekijöistä ahkerimmin verkkoa ovat heiluttaneet 25-v brasilialainen Felipe Zuca (11 maalia) ja reilut parikymppinen Pietro Kytölaakso on säestänyt hienosti (7 maalia). Peliä GBKlla pyöriittää HiFKn ja Jaron paidassa Liigaa ja Ykköstäkin pelannut brassi Toro.
Keltamustien joukkue on taipunut kahdessa edellisessä pelissään tappioon, viimeisimmäksi kauden avaustappio kotikentällään OTPlle 1-2 lukemin. Joukkueen otteista on ollut hieman nähtävissä väsymystä, joten edellisessä pelissä valmennus reagoikin tähän lepuuttamalla muutamia runkopelaajiaan. Juho Neuvonen Akatemiasta; "Meidän on täytynyt reagoida osan pelaajiston lepuuttamiseen, vaikkakin tiesimme sen tuottavan haasteita otteluissamme. Olemme katsoneet tuloksien taakse, sillä päätehtävämme on pelaajien kehittäminen pidemmälle tähtäimelle, kuin pelkästään tuloksen tekeminen kuluvalla kaudella. Lähdimme sarjaan varmistamaan sarjapaikkaamme, jonka tavoitteen olemme jo täyttäneet. Lisäksi olemme saaneet ajettua nelisenkymmentä pelaajaa aikuisten peleihin Kakkoseen, debyyttipelaajia on ollut toistakymmentä, osa isossakin roolissa. Emme voi kiiruhtaa askelien ottamisessa, sillä osalle tekee hyvää päästä pelaamaan myös B- tai A-junioreiden pelejä, osalle toki Kakkonen alkaa olemaan kuluvan kauden jälkeen viimeinen pelikausi. Kuitenkin, pelaajiemme on oltava pelille ja ennenkaikkea siinä olemme onnistuneet, että peliaikaa on saatu jaettua varsin hyvin isolle osasta pelaajiamme. Taistelemme tosissamme kaikissa peleissämme voitosta, kolme pistettä on tavoitteemme Kokkolassakin. GBK on erityisen vahva joukkue ja vaikka keväällä peittosimmekin heidät 6-0, oli pelin alussa heillä muutama varsin hyvä maalipaikka, sekä laitoimme omista paikoistamme sisään varsin kelvollisella prosentilla, siten numerot hieman repsahtivat."
Akatemian kuuden edellisen pelin saldo on vielä varsin hyvä; 4 voittoa ja 2 tappiota (1-2 OTP, 0-2 ViFK, 3-0 OLS, 2-1 JBK, 2-0 Elo, 2-0 Hercules). Joukkue pelaa nyt kaksi peräkkäistä vieraspeliä, kun viikkoa myöhemmin Akatemia matkustaa TP-47 vieraaksi Tornioon. Vierasvoittoisten päätöskierrosten lisäksi joukkue päättää runkosarjansa SU 8.10 Rovaniemellä. Kotona pelataan kertaalleen SU 1.10 klo 11.30 FC Vaajakoskea vastaan, "Brunssimatsissa".
Akatemiajoukkueiden pelaamista tukevat;

GBK tyly isäntä Akatemialle!
GBK antoi kyytiä ja maksoi sananmukaisesti "potut pottuina" kevätkierroksella koetun Kuopion reissun 0-6 tappiosta keltamustille vierailleen. GBK oli pelissä isännän paikalla läpi ottelun, joskin toiselle puoliajalle vieraat avasivat omaa peliään, joka toi myös muutamia paikkoja GBKn puolustukseen. Kuitenkin maalihanat olivat tyrehtyneet, eikä Akatemia onnistunut ohittamaan GBKn Riku Lunkokaa pelissä. Sen sijaan virkaveli Miilo Pitkänen oli täystyöllistettynä koko pelin ajan, eikä keltamustien puolustustyöskentely toiminut tänään lainkaan. Juho Neuvonen ei selitellyt pelin jälkeen; "GBK oli tänään vahva, joskin emme vaikeuttanet heidän hyökkäämistään suuremmin, joten melkoisen avoimet ovet meillä oli läpi pelin ajan. Keskustelimme poikien kanssa pelin jälkeen, missä menemme tällä hetkellä ja mitä olemme valmiita tekemään. Yrityksestä homma ei jäänyt tälläkään kertaa kiinni, sillä kyllä meidän pelaajamme parhaansa tekivät. Olemme pelanneet pitkälti koko kauden varsin hyvällä tuloskunnilla ja pelitavalla, mutta nyt on kolmen pelin tappioputki menossa. Nyt meillä mitataan oma osaamisemme ja kärsivällisyytemme. Luja usko meillä kaikilla on itsemme, siitä tämä homma ei jää kiinni. Ensi viikolla hyviä treenejä alle ja uusi mahdollisuus siintää sitten lauantaina Torniossa."
Ottelun avausmaali syntyi erikoistilanteesta, kun Petteri Jokihaaran kulmapotku löysi lopulta maalilla kärkkyneen Pietro Kytölaakson päänupin, 1-0 5 min. Puolen tunnin kohdalla samainen Kytölaaksi iski pelin toisen osumansa, kun Felipe Zuca tarjoili palloa miehelle, 2-0 30 min. Näissä lukemissa puoliajalle.
Toisen jakson alussa tuli sitten kylmä suihku Akatemialle, kun Zuca kaadettiin rikollisin keinoin rangaistusalueella. Mies itse pallon taakse ja pallo oikeaan kulmaan ohitse Pitkäsen, 3-0 50 min. Vieraat saivat jalkojaan auki tässä vaiheessa peliä, jolloin keltamustat vyöryttivät palloa GBKn maalille. Tulosta ei kuitenkaan tullut maalien muodossa, vaan Lunkoka vei tilanteissa pidemmät korret. Sitten pelin lopussa iskivät GBKn vaarallinen hyökkäyskaksikko kertaalleen, ensin Kytölaakso viimeisteli hattutempun ja yliajalla Zuca namutteli 5-0.
Tappion myötä Akatemian tappioputki kasvoi siis kolmeen. Sijoitus sarjataulukossa säilyi sijalla 3. Lohkoykkösenä jatkaa OLS 38 pisteellään. Sijalla 2. on FCV 36 pistettä, sijalla 3. Akatemia 34 pistettä, sijalla 4. RoPS 33 pistettä. Sijalle 5. nousi OTP 30 pistettä ja GBKlla pisteitä on 28. Lohkoykkönen nousee varmuudella Ykköseen, jonka lisäksi paikka aukeaa Ykkösliigan karsintoihin. Sijoilla 2-5 pääsevät Ykkösen karsintoihin, sekä paras lohkokakkonen varmistaa paikkansa Ykköseen.
Akatemian seuraava peli on LA 23.9 TP-47 vieraana Torniossa.
GBK; Riku Lunkoka, Teemu Mäki(71 min Jose Ferreira), Pietro Kytölaakso, Ville Luokkala, Joni Lämsä(61 min Roni Enlund), Felipe Zuca, Hlib Fadeichev, Thiago Bento(80 min Topi Mäki(v)), Aaro Hedman, Toro, Petteri Jokihaara(71 min Joel Häggblom).
Vaihdossa; Jeremi Rajala, Alex Björgren.
KuPS/Akatemia; Miilo Pitkänen(v), Samu Koistinen(v), Niko Kivijärvi, Saif Joseph(84 min Kusti Kärkkäinen), Aatos Tuunanen(68 min Nooa Mielonen(v)), Eemil Räsänen, Joni Kivijärvi(84 min Joona Metsäkylä), Zakaria Osman, Eero Kirjavainen(61 min Eliel Seppänen), Luukas Kosunen/46 min Niklas Savander), Niilo Mattila.
Vaihdossa; -
GBK - KuPS/Akatemia 5-0, (2-0).
6 min 1-0 Pietro Kytölaakso
30 min 2-0 Kytölaakso
50 min 3-0 Felipe Zuca rp.
85 min 4-0 Kytölaakso
90+5 min 5-0 Zuca

| 6' | Maali | Fadeichev Hlib |
| 30' | Maali | Kytölaakso Pietro |
| 50' | Maali | Felix Ferreira Felipe |
| 85' | Maali | Kytölaakso Pietro |
| 95' | Maali | Felix Ferreira Felipe |