HJK Klubi 04 vahva kotonaan!!!
Ykkösen sarjaykkönen HJK Klubi 04 oli odotetun vahva kotijoukkue sunnuntai-iltana Boltilla pelatussa ottelussa. Näin ollen vieraaksi saapunut KuPS/Akatemia joutui lähtemään pitkälle kotimatkalleen nolla sarjapistettä mukanaan. Ottelu sai vieraiden kannalta haastavan alun, kun harhasyötön jälkeen pääsi isäntien Ville Vuorinen laukomaan vastapallosta Akatemian maalin vasempaan alakulmaan, 0-1 14 min. Pelaamiseen haastavuutta toi sitten vajaata kymmenisen minuuttia myöhemmin Kaius Harden, joka karkasi vartioijaltaan läpiajoon ja paluupallosta mies iski kotijoukkueen 2-0 johtoon 23 min. Vieraiden peli oli avausjaksolla todella haastavaa, sillä avauskymppiä lukuunottamatta pallot viuhuivat pääsääntöisesti kotijoukkueelle lukuisten harhasyöttöjen tai epäonnistuneiden viritelmien jäljiltä.
Juho Neuvonen olikin matsin päätyttyä murheellinen mies; "Tämä oli kyllä kauden heikompia esityksiämme. Toki, vastustajakin oli todella kova ja kaikki kunnia heille, miten hyvin he pelasivat, mutta nyt annoimme kyllä turhan paljon siimaa vastustajallekin, jotta meillä olisi ollut saumoja taistella pisteistä. Sitä ei yksinkertaisesti ollut tämänpäiväisessä pelissä. Matsi käydään jätkien kanssa lävitse, mutta mitään päätä emme pistä pensaaseen, vaan opit otetaan mukaan ja onneksi seuraava matsi tulee jo keskiviikkona, jossa saadaan tilaisuus näyttää parempaa puoltamme. Kehitysprosessiiin kuuluvat joskus tällaiset pelit, vaikka se ei sellaisenaan hyväksyttävää olisikaan. Ihmisluonne on kuitenkin sellainen, että näitä tulee aika ajoin ja nyt tästä kuopasta noustaan yhdessä tuumin ylös. Osaamme pelata ja kyllä täältä takaisin tullaan."
Kotijoukkue iski vielä ennen puoliaikaa illan kolmannen osuman rangaistuspotkusta, kun Harden kaadettiin rikollisin keinoin. Pallon toimitti verkon perukoille kapteeni Matias Ritari.
Toiselle puolikkaalle vieraat saivat hieman kohennettua peliään ja näytettyä yleisölle parempaakin puoltaan. Kuitenkin jakson ainoan maalin iski kotijoukkue Harden illan toisella osumallaan, 4-0 67 min. Vieraista lähimmäs maalintekoa pääsivät Kariim Al-Wehliye sekä Niko Kivijärvi, mutta HJK Klubi 04n maalivahti Rasmus Simula sekä uhrautuvasti pelannut puolustus blokkasi kuopiolaisten laukaukset.
Akatemian pelit jatkuvat jo keskiviikkona, jolloin bussi kurvaa Vaajakoskelle tutun FC Vaajakosken vieraaksi. Lohkojumboksi jumiutunut FCV on pelannut todella tasaisia pelejä ja keskiviikkona joukkue mm. tasasi pisteet kotonaan HJK Klubi 04n kanssa 2-2 johdettuaan peliään hetki ennen loppua. Luvassa on siis todella haastava ja tiukka matsi, jossa jaossa on elintärkeitä pisteitä molemmille joukkueille.
HJK Klubi 04; Alex Ramula, Kaius Harden(70 min Toivo Mero), Pyry Mentu, Kaius Simojoki(46 min Adam Le Goff-Conan), Nils Svensson, Eemil Toivonen(v)(78 min Jere Kari), Matias Ritari, Emil Ingman, Antton Nylynd, Ville Vuorinen(70 min Art Berisha), Johan Lietsa(78 min Lukas Kuusisto).
Vaihdossa; Joel Tynkkynen, Marlo Hyvönen.
KuPS/Akatemia; Miilo Pitkänen, Rasmus Tikkanen, Leevi Kohonen, Tatu Hukkanen(60 min Niilo Mattila), Samu Koistinen(79 min Lenni Paasisalo), Oumar Balde(70 min Joni Kivijärvi), Lauri Sahimaa(79 min Aapo Karjalainen), Eemeli Puolitaival, Kariim Al-Wehliye, Niko Kivijärvi(v), Mohamad Alsheikh(60 min Jaakko Hanhineva).
Vaihdossa; Juho Saarelainen.
HJK Klubi 04 - KuPS/Akatemia 4-0, (3-0).
14 min 1-0 Ville Vuorinen
23 min 2-0 Kaius Harden
43 min 3-0 Matias Ritari rp.
67 min 4-0 Harden
14' | Maali | Vuorinen Ville |
23' | Maali | Hardén Kaius |
43' | Maali | Ritari Matias |
67' | Maali | Hardén Kaius |