Keskuskentän Väre Areenalla kohtasivat sunnuntaina KuPS/Akatemia sekä PKKU Keravalta. Pitkän junamatkan tehneet uusimaalaiset tulivat peliin täynnä virtaa luoden muutamia laukaisupaikkoja ottelun alkuun. Uhrautuvasti puolustanut kotijoukkue oli kuitenkin pallojen edellä viimeisenä lukkonaan Miilo Pitkänen, joka vesitti jakson lopulla puhtaaseen läpiajoon päässeen Ykkösen maaliruiskun Hugo Toivosen yrityksen upealla jalkatorjunnallaan.
Kotijoukkue loi myös paikkoja, varsinkin erikoistilanteidensa kautta, joissa pallo pomppi jo muutamia kertoja aivan PKKUn maalilinjalla. Lähimpänä olivat Mohamad Alsheikh sekä Oumar Balde, joiden puskut PKKU-maalivahti Niki Hasselman koppasi itselleen. Tauolle mentiinkin kiikarilukemissa.
Toiselle puolikkaalle tarkka ja tiivis pelaaminen jatkui. Taitavien syöttökombinaatioiden kautta tiloja alkoi syntymään molemmissa kenttäpäädyissä.. Jakson alulla Akatemia loi paikan puolikkaita, mutta PKKUn puolustustyöskentely oli tiivistä. Lähimpänä oli Eero Ylösen vihainen kuti 20 metristä vasempaan pystypuuhun. Toisaalta vieraat iskivät vaarallisesti vastaiskuillaan, varsinkin Toivosen, sekä Iiro Kärsämän ja Daniel Rökmanin kautta. Lopulta vieraat iskvät vaarallisesti yhdestä vastaiskustaan. Keltapaitojen pehmeän keskikenttäpelaamisen ja turhan, sekä helpon pallon menetyksen jälkeen peliväline nopeasti laitaan, josta keskitys Akatemian maalille. Vähemmän yllättäen maalilla päivysti Hugo Toivonen, jonka oli helppo työ siirtää pallo verkon perukoille, 0-1 71 min. Akatemia yritti päästä vimmatusti tasoihin, mutta tällä erää eväät eivät enää riittäneet siihen, vaikka yritystä olikin. Näin pisteet matkasivat VR:n kyydillä Keravalle tiiviin puolustuspelin ja Ykkösen tasolle laadukkaiden yksilöiden kautta. Juho Neuvonen antoi synninpäästön joukkueelleen; "Todella hyvin olemme jaksaneet painaa pitkän kevää ja nyt on pienen levon paikka. Tässäkin pelissä meillä oli pienestä kiinni, jotta olisimme onnistuneet maalinteossa, mutta nyt PKKU oli etevämpi ja propsit siitä heille. Keävtkierros on opettanut meitä paljon ja olemme takuuvarmasti parempia jatkaessamme sarjaa tauon jälkeen. Nyt on aikaa kehon ja mielen levätä ja saada ajatuksia toisaalle futiksesta. Itse ainakin aion lähteä äidin lihapatojen ääreen ja pelaamaan siskoni kanssa skibboa + eiköhän jotkut pikku bingotkin saada aikaiseksi kotipuolessa. Meillä on huikean upea tiimi, niin staffeissa kuin pelaajistossakin."
Akatemian pelikausi jatkuu pienen huilitauon jälkeen vierasottelulla KE 16.7 FC Jazzin vieraana. Kotona joukkue isännöi SU 20.7 KPVtä.
KuPS/Akatemia; Miilo Pitkänen, Jaakko Hanhineva, Niilo Mattila(v), Leevi Kohonen, Rasmus Tikkanen, Oumar Balde, Lauri Sahimaa(85 min Joni Kivijärvi), Eero Ylönen, Antoine Lemaire(55 min Arsene Baseme), Eemeli Puolitaival, Mohamad Alsheikh.
Vaihdossa; Juho Saarelainen, Niko Kivijärvi, Eemeli Kauppinen, Eemil Räsänen, Lenni Paasisalo, Kevin Haarma, Sadat Seidu.
PKKU; Niki Hasselman, Otto-Eemeli Niemelä, Roni Mäkilä, Valdrin Azemi, Iiro Kärsämä(77 min Noakim Lokake), Naoto Umetsu, Hugo Toivonen(v), Samuel Tiainen, Elias Jantunen(51 min Sebastian Kamara), Daniel Rökman(89 min Egzon Avdi), Jesse Norss.
Vaihdossa; Niklas Voutilainen, Santeri Romppanen, Ossi Niemi, Egzon Avdi.
KuPS/Akatemia - PKKU 0-1, (0-0).
71 min 0-1 Hugo Toivonen
71' | Maali | Toivonen Hugo |