19
LOK
16.00
KuPS Akatemia Miehet, Miesten Ykkönen

EPS - KuPS Akatemia   3 - 2

Espoo, Espoonlahti 2 TN

Akatemian miesten kausi päätökseen Espoossa!!!

Akatemian pitkä pelikausi miesten Ykkösessä tuli päätökseensä lauantaina Espoossa EPSn vieraana. Kauden kaksi jälkimmäistä keskinäistä peliä itselleen vienyt EPS oli vahva kotijoukkue, eikä antanut pisteitä kovasti kampoihin laittaneelle Akatemian joukkueelle. Lopulta taululla komeilivat 3-2 voittolukemat ja pelikausi oli saatu päätökseen. EPS sijoittui sarjassa Akatemian edelle sijalle 9. Akatemian ollen sijalla 10. Molemmille joukkueille pelikaudet olivat sarjanousijoina lopulta menestys tavoitteina olleiden sarjapaikan säilyttämisen ja pelaajien kehittämisen eteenpäin. Akatemian joukkueestakin muutamat pelaajat tähyävät ylemmille sarjatasoille, osan päästessä edustuksen harjoitusrinkiin mukaan ja sitä kautta näyttämään osaamistaan uudelle valmennustiimille.

Juho Neuvonen oli väsynyt, mutta onnellinen kauden päättyessä; "Nyt täytyy sanoa, että takki on puserrettu melkoisen tyhjäksi ja samaa voinee sanoa useampikin pelaajistamme. Hieman osassa loppukauden peleistä emme saaneet kaivettua sellaista tulosta, mihin olisi ollut rahkeita. Kuitenkin sarjataulukko osoittaa selkeästi sen, kuka on paras ja mitä lopulta ansaitaan. Tämä antoi meille paljon tietoa tulevaisuuteen, miten jaksotamme harjoittelumme ja pelaamisemme pitkän kauden aikana. Todellisuudessa meillä pitäisi riittää virtaa vielä näihinkin peleihin, eikä siten elokuusta lähtien alkanut kehno tuloskunto ole sellainen asia, joka toistuisi jatkossa. Alkukauden menoomme olen erittäin tyytyväinen ja silloin meillä oli mahdollisuudet kaataa kenet tahansa sarjasta. Kuitenkin ero kehnomman ja paremman päivän välillä oli aivan liian suuri ja tuota meidän pitää ehdottomasti kehittää ja parantaa. Nyt lepoa ja toisia asioita mielelle, jotta futikseen saamme kiimaa päälle, kun treenikausi alkaa."

Itse pelissä Akatemian maaleista vastasivat Eero Kirjavainen, jonka osuma oli miehelle kauden kolmas. Kuluva kausi alkoi Kirjavaiselta mainiosti, mutta loukkaantuminen pilasi hänen kesäänsä osittain. Toisen maalin tekaisi Akatemiasta Espoosta Kuopioon muuttanut Kariim Al-Wehliye. Nuorukaisen tehot olivat maireat Ykkösessä, 10 maalia. Al-Wehliye lienee yksi sellaisista Akatemian pelaajista, jotka kiinnostavat varmastikin toisia seuroja talven aikana, joskin kiirettä ei miehellä tilanteessaan ole, vaan oikean pelipaikan löytäminen on ensisijainen tavoite.

EPS; Oskar Lyberopoulos(71 min Aapo Pihlaja), Arttu Aho(v)(67 min Kaius Bister), Antti Tella(46 min Mascuud Hassan), Laith Azhar, Visar Bela, Otto Rautiainen(60 min Toyon Olusegun), Viggo Blumme, Omar Adawi, Matias Ambasciano, Urho Kumpulainen(46 min Oscar Dahlfors), Abdirisaq Hussein.

Vaihdossa; Zakaria Osman, Veka Gustafsson.

KuPS/Akatemia; Tatu Österlund, Nooa Mielonen(64 min Okko Nenonen), Jaakko Hanhineva(46 min Jaakko Hanhineva), Eemeli Puolitaival, Kusti Kärkkäinen, Mohamad Alsheikh(v), Kariim Al-Wehliye, Joni Kivijärvi, Eero Kirjavainen(86 min Eemeli Kauppinen), Aleksi Niskanen(v), Niilo Mattila(v+v=ua 90+3 min).

Vaihdossa; Juho Saarelainen.

EPS - KuPS/Akatemia 3-2, (1-1).

6 min 0-1 Eero Kirjavainen (Kariim Al-Wehliye)

11 min 1-1 Abdirisaq Hussein

48 min 2-1 Oscar Dahlfors

53 min 2-2 Kariim Al-Wehliye (Mohamad Alsheikh)

63 min 3-2 Arttu Aho

KuPS/Akatemia haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan, talkoolaisiaan, sekä paikalle saapunutta yleisöä ja erityisesti innokkaita kaupunginosajoukkueiden pallohenkilöitä ja heidän vanhempia + valmentajia!!! Yhdessä me Teimme upean pelikauden kentällä, sekä katsomoissa!!!

Tilastot
EPS

3 - 2

(1-1)
6'MaaliKirjavainen Eero
11'MaaliHussein Abdirisaq
48'MaaliDahlfors Oscar
63'MaaliAho Arttu

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

               Kuopion Palloseura ry
               Kaartokatu 6, 70620 Kuopio 
               Y-tunnus: 0281218-4

               Puh. +358172668571

KuPS -Elämänmittainen tarina- Banzai